Asiakaspalvelun ammattilainen neiti Nevasaari

Henna Nevasaari on vastannut LVI-INFOn asiakaspalvelusta nyt neljä vuotta. Tyystin toisenlaisen alan markkinointiviestinnän tiimistä LVI-alan tuotteiden pariin rantautuminen ei käynyt ihan käden käänteessä. Nyt putket ja tiivisteet ovat jo tulleet tutummiksi, ja yhä useampi LVI-INFOn asiakas puhelujen ja sähköpostiosoitteiden takanakin on saanut kasvot.

Koska LVI-INFOn toimistossa työntekijöitä (ihmisiä) on vain kolme, ovat henkilöiden vastuualueet tietysti hyvin liukuvia. Henna kantaa päävastuun asiakaspalvelusta niin kotimaisten kuin Suomen ulkopuolelta tulevien asiakkaiden osalta, asiakaskoulutusten järjestämisestä sekä ETIM-standardin käyttöön ottoon liittyvien työryhmien työskentelyn koordinoinnista. Hennan vastuulla ovat myös messujen ja muiden tapahtumien organisointi.

Hennan myötä toimisto on saanut myös oman toimistokoiran. 15 kuukautta vanha kääpiöpinseri Jade hyppää korkealle ja pitää huolen siitä, että toimistolta löytyy aina puoliksi järsittyjä puruluita ja vinkuleluja, joihin kompastua.

Jaden ulkoiluttaminen Lauttasaaren merellisissä maisemissa on yksi Hennan harrastuksista, mutta muunkinlaista sähäkkyyttä tästä naisesta löytyy. Liikunta kaikissa muodoissa on Hennalle tärkeää, ja työpäivän kiireiden vastapainoksi hän nauttii itsensä väsyttämisestä kamppailulajien, erityisesti thai-boxingin parissa.

Palvelukoordinaattori Henna Nevasaari
Puh. 010 422 6564
henna.nevasaari( at )lvi-info.fi