Parocilla pantiin rokkaamaan

Paroc Oy on kunnostautunut kertaheitolla ja laittanut tuotetietonsa täydellisesti kuosiin. Kaikilla Parocin 1191 tuotteelle löytyy nyt tuotetiedot, myös (ETIM-standardin mukaisen) teknisen tiedon osalta.  Miten tämä tehtiin ja kuinka kauan siihen meni aikaa?

Viime keväänä asiakkuuskoordinaattori Annikka Tukonen, joka on myös LVI-INFOn pääkäyttäjä Parocilla, huomasi LVI-INFOn kutsun ETIM-koulutukseen. Tukonen, joka ei omien sanojensa mukaan tuolloin tiennyt ETIMistä tuon taivaallista, houkutteli tuotepäällikkö Toni Saukkosen mukaansa koulutukseen. Myös Tonille ETIM oli varsin uusi asia.

Parocilla on monena vuonna kuulunut myynnin kesäapulaisen työtehtäviin muun muassa LVI-INFOn päivityksien tekeminen. Kun yksi ihminen pystyy keskittymään yhteen ja samaan järjestelmään lyhyen ajan sisällä, on työ tehokasta. – Kesätyöntekijöiden työpanos on ollut meille todella arvokas. Viime vuonna kesätyöntekijä päivitti kaikki tuotekuvat, tänä vuonna oli sitten vuorossa teknisen ETIM-standardoidun tuotetiedon vuoro, Tukonen sanoo.

Porukalla istuimme alas ja mietimme, mihin tuoteluokkiin tuotteemme kuuluvat, Tukonen sanoo. – Neuvoimme kesätyöntekijäämme Veeraa tietysti myös matkan varrella, mutta pääsääntöisesti päivitysurakka sujui häneltä hienosti. Ongelmia tuotti aika ajoin se, että kaikkia tuotekategorioita, joihin tuotteemme olisivat meistä loogisesti kuuluneet, ei järjestelmästä vielä löytynyt.

Tukonen toivoo, että yhä useampi asiakas käyttäisi LVI-INFOn järjestelmää, koska Parocin osalta kaikki tuotetiedot löytyvät nyt sieltä: kuvat, tekniset tuotetiedot, EAN- ja GTIN-koodit sekä LVI-numerot löytyvät kaikki kätevästi yhdestä paikasta.

– Eihän tässä mitään ihmeellistä ollut, Tukonen sanoo. – Kun asia päätetään laittaa kuntoon, niin se laitettiin, hän naurahtaa.