ETIM ei ole peikko

– ETIM voi näyttää peikolta, mutta ei se sitä ole, sanoo Terttu Kääriäinen, ja tietää mistä puhuu.

Terttu Kääriäinen on työskennellyt Frankella seitsemäntoista vuoden ajan. Ura Frankella on kulkenut aulaemännästä myyntisihteeriksi ja markkinointiassistentiksi. Työtehtävissä painottuvat markkinointia tukevat tehtävät, mutta toimenkuvaan kuuluu myös tuotetiedon hallinnan avustavat tehtävät. Oman arvionsa mukaan tuotetiedon hallinta vie tavallisen työpäivän ajasta vain noin 30 prosenttia. Kesäloman jälkeen tuotetiedon osuus työpäivästä on ollut suurempi, kun hän on varsin lyhyessä ajassa saattanut Franken tuotteiden tekniset tiedot ETIM-standardin muodossa lähes sataprosenttisesti ajan tasalle.

– Kun saa tilaisuuden keskittyä asiaan, niin ei se niin kauheaa ole, hän toteaa.

Syyskuun alussa Franke Finlandin ETIM-tiedoista oli  Tertun ahkeruuden ansioista päivitettynä jo 97 prosenttia, ja Homma putkessa – ehdokkuuteen vaadittavat puuttuvat kolme prosenttia hän laittoi kuntoon pikapikaa ehdokkuudesta kuultuaan.

ETIM-standardiin Terttu kertoo törmänneensä jo muutama vuosi sitten, kun siitä alkoi näkyä yhä enemmän juttua LVI-INFO.fi:n nettisivuilla. ETIM-koulutuksessa hän oli ensimmäisten joukossa, ja koulutuksen jälkeen ETIM-standardin hyödyt avautuivatkin paljon paremmin, hän sanoo.

Perehtyminen tuottaa kehitysideoita

Vahvana motivaattorina ETIM-tiedon päivittämiselle on se, että hän voi ohjata tuotetietoa kyselevät jatkossa poimimaan tiedot keskitetysti LVI-INFO.fi:n palvelusta.

Kehitysideoitakin on ETIM-matkan varrella tullut, ja niistä hän on ollut aktiivisesti yhteydessä LVI-INFOn toimistoon.

ETIM-luokan löytäminen on joissain tuoteryhmissä ollut hivenen haasteellista. Niistä hyvä esimerkki ovat lisävarusteet, jotka kuuluvat saman ETIM-luokan alle kuin itse päätuotekin. Tertun mielestä olisi yksinkertaisempaa, jos päätuote ja lisävarusteet voisivat olla erikseen, sillä tällä hetkellä ei lisävarusteille löydy ETIM-tietoja päätuotteen sisältä. Myös tuotteen ns. markkinointiteksti voisi hänen mielestään olla LVI-INFO.fi:n kautta välitettävää tietoa.

Franke Finland on keittiö- ja saniteettituotteita valmistava yritys, osa globaalia Franke-konsernia, joka toimii 40 maassa ja viidellä mantereella. Suomessa Frankella on muun muassa keittön pesupöytiä ja altaita valmistava tuotantolaitos Pieksämäen Naarajärvellä. Pieksämäellä työskentelee yhteensä noin 100 frankelaista eri tehtävissä.